Urheilun ja urheilu-uran rahoittaminen

On olemassa monia erilaisia urheilulajeja, joista toiset ovat hyvinkin edullisia, ainakin alkuvaiheessa, ja vastaavasti toiset taas edellyttävät satojen tai jopa tuhansien eurojen investointeja. Jos otetaan esimerkiksi vaikkapa juoksu, niin voidaan tietysti sanoa, että juoksun aloittaminen maksaa lenkkitossujen verran ja uinti vastaavasti uimahousujen ja -lasien verran. Tai että hiihdossa pääsee alkuun käytetyllä suksiparilla ja monoilla. Tämä on tietysti totta – monet perinteiset urheilulajit ovat varsin edullisia, mutta vain niin kauan kuin ne ovat pelkästään harrastuksia.

Heti kun lajiin haluaa panostaa enemmän ja mahdollisesti luoda siitä itselleen jopa urheilu-uran, eteen nousee rahallisia haasteita: valmennusta, valmennusleirejä, matkoja kilpailuihin ja niin edelleen. Juoksun, hiihdon, luistelun ja muiden “halpojen” lajien lisäksi tarjolla on tietysti myös sellaisia lajeja, jotka vaativat paljon rahaa jo aivan alussa: esimerkiksi täydellinen jääkiekon varustesarja tai golffarin mailasarja ovat useamman sadan euron arvoisia investointeja. Puhumattakaan erikoisemmista lajeista: kilpa-autoilusta, mäkihypystä, kelkkailusta, purjehduksesta tai riippuliidosta.

Miten päästä kalliin lajin alkuun?

Jos haaveilet Formula-autoilun tai moottoripyöräilyn aloittamisesta, tiedät varmasti, että näissä lajeissa tarvitaan melko paljon rahaa jo alkuvaiheessa; jotta saisi hankittua itselleen sen ensimmäisen mikroauton tai kevyt motocross-pyörän. Valitettavasti aloittelijan on useimmiten turha kolkutella sponsoreiden ovia, ja aivan ensimmäiset hankinnat ja muut pakolliset maksut tulee hoitaa itse. Onneksi välineitä voi ostaa käytettyinä, ja mikäli perheen talous vain sallii, niin tietysti vanhemmat auttavat rahallisesti mahdollisuuksiensa mukaan. Joskus voi olla mahdollista saada myös pankkilainaa tai luottoa urheiluharrastukseen.

Toisaalta jos veri vetää kevytmoottoripyörän selkään, niin teini-ikäinen keksii usein kyllä keinot unelmansa hankkimiseen, vaikkapa tekemällä yhden (tai tarvittaessa useammankin) kesän ahkerasti kesätöitä. Omien ja perheen tulojen ja menojen seuranta ja priorisointi on myös tärkeää silloin, kun harrastukselle pitää varata tietty kuukausittainen summa rahaa. Kenties voisit jättää vaikka yhden kalliimman lomamatkan tekemättä ja käyttää rahat sen sijaan oman urheiluharrastuksesi aloittamiseen? Ja sitten on tietysti se yksi rahoitustapa, joka on monien mielestä paras: säästäminen.

Vuokraus ja yhteiskäyttö

Onneksi moneen kalliiksi miellettyyn lajiin pääsee kuitenkin mukaan jo kohtuullisella investoinnilla tai kuukausimaksulla. Jos esimerkiksi ratsastus on intohimosi, niin sinun ei todellakaan tarvitse omistaa omaa hevosta. Voit vertailla eri hevostallien hintoja ja tarjouksia, ja valita sitten sellaisen, joka sopii sinulle parhaiten. Sama koskee montaa muutakin lajia, joissa voi ainakin alkuvaiheessa vuokrata välineet haluamakseen ajaksi. Toinen hyvä vaihtoehto säästää kustannuksissa on yhteiskäyttö. Jos esimerkiksi tiedät muitakin, ketkä ovat kiinnostuneita samasta lajista, voitte tehdä kalliimmat hankinnat yhdessä.

On monia sellaisia yksilölajeja, jonka välineet ovat kalliita: jääkiekko, laskettelu, moottoriurheilu ja vaikkapa purjehdus. Näissä lajeissa rahaa tarvitaan ennen kaikkea välineiden hankintaan ja huoltoon. Usein pitää varautua myös urheiluseurojen jäsen- ja kuukausimaksuihin, joiden suuruus vaihtelee tietysti lajista riippuen. Useimmiten liikutaan kuitenkin melko kohtuullisissa muutaman kympin tai korkeintaan sadan euron kuukausimaksuissa. Tietysti kustannuksia miettiessä pitää vielä ottaa huomioon muitakin asioita, kuten vaikkapa matkakulut, tai jossain tapauksissa työstä otettavat palkattomat vapaat.

Entä, kun lajissa on päästy vauhtiin?

Tärkeintä on tietysti itse urheilu, ja se, että pääsee toteuttamaan itseään rakastamansa lajin parissa. Loppujen lopuksi kaikki kustannuksetkin ovat toissijaisia, ja pelkällä sinnikkyydellä voi päästä jo pitkälle. Ja kun liikutaan vielä puhtaasti harrastustasolla, eikä kilpaileminen vielä ole etusijalla, niin monissa kuluissa voi myös hieman tinkiä. Käytetyt välineet ja hieman edullisempi merkki ovat tietysti luontevia vaihtoehtoja aloittelijoille. Mutta kun kyvyt ja suoritukset paranevat, on silloin aika alkaa panostaa myös laadukkaampiin varusteisiin.

Tiettyyn pisteeseen saakka pärjää ihan hyvin edullisilla välineillä ja varusteilla, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun aletaan tosissaan hakea yhä parempia sijoituksia kilpailuissa, alkaa välineillä ja monilla muillakin rahassa mitattavilla asioilla olla jo merkitystä. Ajatellaanpa esimerkiksi 100 metrin pikajuoksua, jossa sekunnin sadasosilla tai jopa tuhannesosilla on merkitystä sijoituksen kannalta: silloin ei ole enää samantekevää, minkälaiset juoksukengät jalassa on. Toinen asia, joka alkaa vähitellen nostaa päätään, on hyvän ja ammattitaitoisen valmentajan löytäminen.

Entä, kun lajissa on tullut menestystä?

Kun selvää lahjakkuutta ja mahdollisesti pientä menestystäkin alemman tason kilpailuissa on havaittavissa, on aika laittaa suurempaa vaihdetta silmään. Nyt on tullut hetki hakea ensinnäkin mahdollisimman ammattitaitoista valmentajaa. Varusteet, välineet ja valmennuspuoli ovat tärkeitä, ja niihin tarvitaan rahaa. Eteen saattaa tulla myös harjoittelumatkoihin osallistuminen ja jossain tapauksissa myös poissaolot töistä tai koulusta. Rahaa alkaa kulua enemmän, ja niinpä viimeistään nyt on myös aika ryhtyä etsimään rahoittajia eli sponsoreita. Lisäksi lahjakas urheilija voi usein hakea apurahoja ja stipendejä.

Oma lajin huipulle?

Useimmiten sponsoreina toimivat erilaiset liikealan yritykset, jotka osallistuvat lupaavan urheilijan uran rahoittamiseen. Vastineeksi he saavat näkyvyyttä ja mainostilaa. Klassinen esimerkki sponsoritoiminnasta on tietysti jääkiekkojoukkueen pelipaita, jossa on usein paljon sponsoreiden mainoksia. Mutta nykyään sponsorointiakin on monenlaista. Urheilija voi esimerkiksi itse kertoa haastattelun yhteydessä omasta yhteistyökumppanistaan. Sponsori voi saada näkyvyyttä urheilijan Someprofiileissa ja nettisivulla, ja hän voi toimia monella näkymättömällä tavalla, mutta urheilijalle taloudellinen tuki on aina tärkeää. Voit lukea lisää sponsoroinnista sivustoltamme.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *